LAPIN ALUEELLA TOIMIVA MONIPUOLINEN INFRARAKENTAMISEN AMMATTILAINEN

AJH Infra Oy on vuonna 2013 perustettu, infrarakentamiseen keskittynyt yritys.

Työskentelemme muun muassa Kittilän kaivoksella patojen ja rikastushiekka-altaiden rakentamisen pääurakoitsijana. Olemme toteuttaneet Kittilän kaivoksen alueella myös muita vaativia infrarakennushankkeita.

Kuntasektorilla toteutamme erityisesti vesi-, viemäri- ja kaukolämpöverkostoja, sekä vastaamme teiden kunnossapidosta.

Olemme luotettava kumppani katujen ja paikoitusalueiden rakentamishankkeissa. Meiltä kannattaa kysyä tarjousta myös talonrakennushankkeiden maarakennus- ja infratöistä, mukaan lukien mm. omakotitalohankkeet. Toiminnassamme korostuvat laatu ja luotettavuus.

Henkilöstömme koostuu 70 ammattitaitoisesta työntekijästä. Nykyaikainen ja monipuolinen kalustomme soveltuu hyvin erilaisiin urakoihin. Kaivinkonekalustomme kokoluokka vaihtelee 5–90 tonnin välillä, mikä mahdollistaa erikokoisten töiden joustavan toteuttamisen. Kalustomme nykyaikaiseen varusteluun kuuluvat oleellisena osana 3D-koneohjaus- ja mittalaitteet, joiden ansiosta työt voidaan tehdä tarkasti ja nopeasti. Tarjoamme asiakkaalle hyvää ja joustavaa palvelua – aina sovitussa aikataulussa.

 
 
 

Ota yhteyttä

Työpaikat

 
Ajh Infra Bannerikkuva1.jpg
 

Toimitusjohtaja

Antti Huilaja

+358 40 181 9859

antti.huilaja@ajhinfra.fi


TOIMISTO +358 40 5222 804 Olivia Huilaja

ajhinfra@ajhinfra.fi

olivia.huilaja@ajhinfra.fi

TOIMISTO +358 40 5222 113 Katariina Pallari

toimisto@ajhinfra.fi

Työpäällikkö

Janne Raittimo

+358 40 522 2037

janne.raittimo@ajhinfra.fi


VUOROTYÖNJOHTAJAT +358 40 5222 650

Taavi Huilaja / Jaakko Anttila

vuorotyonjohtajat@ajhinfra.fi

TYÖMAAPÄÄLLIKKÖ +358405223757

Perttu Lahdenperä

perttu.lahdenpera@ajhinfra.fi

 

LASKUTUS AJH Infra Oy


Y-tunnus 2539001-7
Verkkolaskuosoite
003725390017
Operaattoritunnus
003721291126
Välittäjä
Maventa

Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH*


AJH Infra Oy

Toimisto

Meijerintie 52

99110 KAUKONEN

Y-tunnus: 2539001-7  


laskutus AJH Logistics Oy


Y-tunnus 0780016-6
Verkkolaskuosoite
003707800166
Operaattoritunnus
003721291126
Välittäjä
Maventa

Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH*