LAPIN ALUEELLA TOIMIVA MONIPUOLINEN INFRARAKENTAMISEN AMMATTILAINEN

AJH Infra Oy on vuonna 2013 perustettu, infrarakentamiseen keskittynyt yritys.

Työskentelemme muun muassa Kittilän kaivoksella patojen ja rikastushiekka-altaiden rakentamisen pääurakoitsijana. Olemme toteuttaneet Kittilän kaivoksen alueella myös muita vaativia infrarakennushankkeita.

Kuntasektorilla toteutamme erityisesti vesi-, viemäri- ja kaukolämpöverkostoja, sekä vastaamme teiden kunnossapidosta.

Olemme luotettava kumppani katujen ja paikoitusalueiden rakentamishankkeissa. Meiltä kannattaa kysyä tarjousta myös talonrakennushankkeiden maarakennus- ja infratöistä, mukaan lukien mm. omakotitalohankkeet. Toiminnassamme korostuvat laatu ja luotettavuus.

Henkilöstömme koostuu 70 ammattitaitoisesta työntekijästä. Nykyaikainen ja monipuolinen kalustomme soveltuu hyvin erilaisiin urakoihin. Kaivinkonekalustomme kokoluokka vaihtelee 5–90 tonnin välillä, mikä mahdollistaa erikokoisten töiden joustavan toteuttamisen. Kalustomme nykyaikaiseen varusteluun kuuluvat oleellisena osana 3D-koneohjaus- ja mittalaitteet, joiden ansiosta työt voidaan tehdä tarkasti ja nopeasti. Tarjoamme asiakkaalle hyvää ja joustavaa palvelua – aina sovitussa aikataulussa.

 
 
 

Ota yhteyttä

Työpaikat

 
Ajh Infra Bannerikkuva1.jpg
 

Toimitusjohtaja

Antti Huilaja

Tel. +358 40 181 9859

antti.huilaja@ajhinfra.fi


Työpäällikkö

Janne Raittimo

Tel. +358 40 522 2037

janne.raittimo@ajhinfra.fi


 

LASKUTUS AJH Infra Oy


Y-tunnus 2539001-7
Verkkolaskuosoite
003725390017
Operaattoritunnus
003721291126
Välittäjä
Maventa


AJH Infra Oy

Toimisto

ajhinfra@ajhinfra.fi

puh. +358 40 5222 804

puh. +358 40 5222 113

Meijerintie 52

99110 KAUKONEN

Y-tunnus: 2539001-7  


laskutus AJH Logistics Oy


Y-tunnus 0780016-6
Verkkolaskuosoite
003707800166
Operaattoritunnus
003721291126
Välittäjä
Maventa


 
Ajh Infra Bannerikkuva1.jpg

About

 
 

It all started when…

Mauris id fermentum nulla. Donec ac fringilla turpis. Aenean eu justo sed elit dignissim aliquam. Phasellus sodales massa malesuada tellus fringilla, nec bibendum tellus blandit. Mauris id fermentum nulla. Nullam sit amet nisi condimentum erat iaculis auctor. Mauris id fermentum nulla.